|
Torstaina 6.6 pidämme kouluratsastustunnin, jossa hiomme ravityöskentelyä. Tunti pidetään Maneesissa.
Aloitamme lämmittelyn käynnissä tehden pitkillä sivuilla voltit, kaksi kierrosta molempiin suuntiin, jonka jälkeen teemme jo ensimmäisen siirtymisen raviin. Harjoittelemme käynnissä hevosen kokoamista/valmistelua ja ravin nostoa. Ratsastajalla aktiivinen pohje, alapohje kokoaa, jolloin saadaan hevosen takapää myös hyvin mukaan liikkeeseen. Aluksi harjoitusravia vain pitkät sivut ja hidastus aina päätyyn. Kahden kierroksen jälkeen suunnan vaihdos ja sama tehtävä. Tässä vaiheessa keskitymme vielä enemmän ratsastajaan, apuihin ja siirtymisen sulavuuteen. Ravin tulee olla mahdollisimman rentoa ja hevosen suora. Viimeisellä kierroksella jäämme raviin. Päädyssä teemme hidastuksen/kokoamisen mahdollisimman pieneen ja koottuun raviin, lähes siirtyminen käyntiin, mutta pidetään hevonen kuitenkin takapäästäkin mukana ravissa. Isompiaskelista, ylöspäinvievää koottua ravia. Aktiivinen pohjetyöskentely, reidet pitää hevosen "kiinni". Pääty ravataan hyvin hidasta ravia ja pitkälle suoralle laskemme hevosen siirtymään reippaasti keskiraviin, ratsastaja laskee siis reitensä "auki" ja istuu alas työntäen hevosta eteen ja antaen hieman ohjista tilaa. Haetaan hevosen takapään aktivoimista niin, että hevonen lähtee työntämään takajaloillaan. Päätyyn jälleen jaloilla hevosen kokoaminen ja hidastus mahdollisimman pieneen ja koottuun raviin. Kaksi kierrosta näin, lisäys jokaiselle pitkälle sivulle. Sitten käynnissä suunnan vaihdos ja toiseen suuntaan sama harjoitus. Avut/pohjetyöskentely, istunta, ohjasotteet, suoruus, hevosen aktiivisuus ja liikkeen rentous ovat avainsanoja tässä. Tämän harjoituksen jälkeen lähdemme pitkän suoran keskikohdasta raviin, ravaamme kulman tarkasti kaartaen radan pituussuunnassa leikkaavalle uralle ja teemme ravista suoraan pysähdyksen keskelle kenttää, noin 4sek. paikallaan olo, josta liikkeelle ravissa. Hyvä valmistelu, istunta, ei revitä/roikuta ohjissa, pehmeä pysähdys tasajaloin, rauhallinen paikallaolo, josta rennosti ja tasapainoisesti siirtyminen raviin. Ratsastaja on hyvin mukana liikkeessä ja hevonen ei laahaa pysähdyksestä liikkeelle. Harjoituksia neljä/niin, että saamme pari hyvää suoritusta. Lopuksi käytämme hieman aikaa oman hoitohevosemme tunnusteluun ja kuunteluun. Teemme siis useita käynti - ravi - käynti harjoituksia, joissa opiskelemme juuri oman ratsumme reagointia pidättävään ja eteenpäin pyytävään apuun ja pyrimme saamaan siirtymisiä mahdollisimman pienillä, kevyillä ja huomaamattomilla avuilla. Heti kun huomaat hevosen reagoivan apuusi, hellitä apua hieman ja anna hevosen tehdä siirtymä itse loppuun. Tue hevosta, jos se epäröi. Heti kun siirtyminen on tapahtunut, kiitä hevosta! Ratsastajan on itse oltava siirtymisessä hyvin mukana ja tehdä siitä hevoselle helppoa/kannustaa hevosta viemään asia loppuun saakka. Viimein jäämme käyntiin, hevosille pitkät ohjat ja loppuverkka rennosti. Samalla käymme läpi tunnin kulkua, neuvoja apuihin ja palautetta ratsukoille.
Vetäjänä toimii tallin ylläpitäjä Tiana. Tunnille ilmoittautumiset alle. Peruutukset mieluusti edellisenä päivänä.
Kuittaat tunnillaolon kirjoittamalla tarinaasi: Saitko koottua hevosesi hyvin pieneen raviin, vai sortuiko se kenties käyntiin? Innostuiko ratsusi kaahottelemaan päästäessäsi sen keskiraviin, vai jäikö se kenties edelleen polkemaan koottua ravia? Saitko onnistumisia pysähdyksissä? Kuinka oman ratsusi apujen opiskelu lopussa meni? Saitko hevosesi siirtymään huomaamattomilla avuilla vai oliko yhteinen sävel tänään hukkateillä?
Tarinan palkitsemisen lisäksi ansaitset +10vr tunnille osallistumisesta!
|