|
Äänestä Hopeakauriin Ratsutilaa VRL:n tallilistalla painamalla yllä olevaa "Äänestä meitä" -painiketta.
Kiitos.
TALLIN SÄÄ:
|
|
|
|
| Nimi: Taru |
29.06.2019 01:11 |
Kouluratsastustunti 18.06.2019
Olin ilmoittanut itseni ratsastustunnille Hopeakauriin ratsutilalle, joka sijaitsi ihan kotini lähellä. Pystyin siis hyvin menemään tallille pyörällä. Ajoin rauhallista vauhtia tallin pihaan hirveässä helteessä. Mietin, mitähän ratsastustunnista tulisi, kun oli näin kuuma. Ehkä siitä kuitenkin hengissä selvittäisiin. Lukitsin pyörän tallin seinustalle ja kävelin sisälle talliin.
Suuntasin kulkuni toimistoon katsomaan päivän tuntilistat.
"Moi!" tallin omistaja Tiana tervehti minua iloisesti.
"Moi", tervehdin takaisin ja katsoin pöydällä olevaa paperia, jonka yläreunassa luki Kouluratsastustunti 18.06.
"Sinä taidat olla Taru?" Tiana arvuutteli.
"Joo, minähän se olen", sanoin.
"Mukavaa saada uusia kävijöitä tänne. Viime aikoina on ollut vähän hiljaista, mutta kesällä kaikilla on kiireitä", Tiana selitti. "Laitoin sulle ratsuksi Papun, ihan niin kuin pyysit."
Olin tutustunut Hopeakauriin ratsutilan sivuihin ja katsonut sieltä myös hevosten esittelyt. Papu vaikutti ihanalta hevoselta, joten toivoin saavani sen tunnille. Olin tietysti tyytyväinen, kun Tiana päätti toteuttaa toiveeni.
Koska olin uusi tallilla, Tiana esitteli minulle hieman tallia ennen kuin minun pitäisi alkaa laittamaan Papu valmiiksi tuntia varten. Toimiston vieressä sijaitsi kahvihuone ja rehuhuone, sitten kiersimme varustehuoneeseen, josta hevosten varusteet, hoitovälineet ja sen sellaiset löytyivät. Sen jälkeen Tiana näytti pukuhuoneen ja yläkertaan vievät portaat, yläkerrassa tosin sijaitsi vain heinälato.
"Eiköhän tässä ollut kaikki", Tiana tokaisi lopuksi. Nainen palasi vielä hetkeksi tekemään jotain toimistoonsa, ja minä aloin hoitamaan Papua.
Papu oli todella helppohoitoinen, joka oli hieman yllättävää koska kyseessä oli kuitenkin ori. Yleensä orit olivat aika vaikeita käsitellä, mutta Papu ei ollut ollenkaan. Huomasin, että kyseessä oli melko jekkuileva hevonen. Se teki monta kertaa hassuja ilmeitä, kun hoidin sitä ja näpräsi koko ajan jotakin. No, minusta oli hyvä, että hevosella oli huumorintajua. Varustamisen kanssa ei ilmennyt ongelmia.
"Ollaankos täällä pian valmiita?" Tiana tuli hetken päästä kyselemään.
"Joo, sain Papun just valmiiks", vastasin. Niinpä suuntasimme viileästä tallista takaisin paahtavan kuumaan helteeseen, koska tunti pidettäisiin kentällä.
Tallin seinällä olevasta mittarista näin, että lämpöasteita oli +25. Tunnilla tulisi varmasti olemaan melko hikistä, mietin. Kentällä nousin Papun selkään ja saimme heti aloittaa alkuverryttelyt. Ne hoidettiin tekemällä voltteja, kiemurauria ja täyskäännöksiä. Papu vaikutti hieman hitaalta, jopa uniselta. Ehkä se johtui helteestä, mutta Tiana ei antanut meille armoa. Tiana käski laittaa Papuun heti alusta alkaen vauhtia, muuten tunnista ei tulisi yhtään mitään. Sain tehdä töitä täysillä heti tunnin alkuminuuteista lähtien.
Kun olimme lämmitelleet käynnissä, oli aika siirtyä harjoitusraviin. Papu tuntui edelleen hitaalta, mutta vauhtia alkoi tulla pikkuhiljaa lisää kunhan vain uskalsin ratsastaa hevosta rohkeasti eteen.
"Ei se Papu siitä rikki mene", Tiana vitsaili. Pian alettiinkin jo harjoittelemaan keskiravia lävistäjällä. Se meni meillä tosi hyvin, huomasi kyllä että Papu oli osaava kouluhevonen. Se tuntui toimivan kuin ajatuksen voimalla. Saimme Tianalta kehut, mutta se ei vielä riittänyt. Kun hyvä harjoitusravi löytyi, siirryimme pääty-ympyrälle.
"No niin, eli nostat siitä laukan, tarkoitus olisi saada hyvä ja tahdikas laukka", Tiana kertoi. "Kolme pääty-ympyrää pitäisi riittää, useampi sitten jos tarvitsee."
Nyökkäsin ja nostin laukan. Papu nosti sen kuuliaisesti. Koska kyseessä oli iso hevonen, oli sen laukkakin melkoista keinuhevoslaukkaa. Nostettuani laukan horjahdin satulassa hieman, mutta pääsin pian mukaan rytmiin. Laukka tuntui olevan tahdiltaan sopivaa kolmen pääty-ympyrän jälkeen. Tiana käski jatkaa pitkälle suoralle, jonka puolessa välissä laukanvaihto. Se oli Papulle helppoa kuin heinänteko, se ei epäröinyt yhtään eikä yrittänyt vaihtaa laukkaa takaisin oikeaan laukkaan. Teimme vastalaukkaharjoitusta kolme kertaa, jonka jälkeen oli vuorossa pohkeenväistöä.
"Oletko tehnyt ennen pohkeenväistöä?" Tiana kysyi minulta. Vastasin myöntävästi, tehtävä oli minulle tuttu. Väistöä tehtiin puoleen kenttään asti, jonka jälkeen käynnillä päätyyn ja pitkä suora ravilla takaisin. Päädyssä siirtyminen käyntiin ja uusi väistö. Helppoa, niin minulle kuin Papullekin. Pohkeenväistöhän oli yksi tavallisimmista kouluratsastusliikkeistä. Se meni meillä ehkä kaikista parhaiten, vaikka toki vastalaukkakin oli sujunut meillä hyvin. Ehkä se johtui siitä, että Papu oli niin taitava kouluratsu. En kokenut olevani mikään hyvä kouluratsastaja, mutta Tianasta minussa oli potentiaalia.
"Hyvä te!" Tiana kehui kun olimme suoriutuneet pohkeenväistöstä käynnissä ja ravissa. Hymyillen taputin Papua kaulalle. Se oli kyllä todella ihana ratsu.
"Papu kyllä teki kaiken työn", sanoin samalla kun otin loppuverryttelyjä.
"Kyllä sinunkin siellä satulassa jotain täytyi tehdä", Tiana naurahti. No, ainakin olin ihan hiestä märkä, joten ehkä Tiana oli oikeassa. Tunnin jälkeen annoin Papulle kunnon taputukset ja menin talliin hoitamaan sen. Tulisin kyllä pian uudestaan tunnille kunhan kesäkiireiltäni ehdin, ehkä Papulla tai sitten jollain toisella hevosella.
//Kesti hieman tässä tarinan kirjoittamisessa, mutta toivottavasti on hyvä :D |
|
| Nimi: Tiana |
05.04.2019 14:02 |
| PAPU ON VAPAUTUNUT JA ETSII UUTTA HOITAJAA :) |
|
| Nimi: Elias |
05.02.2019 16:59 |
Tutustumistunti 28.1.2019
Mun koulupäivä oli ollut tänään ehkä maailman turhin, mutta se ei mua nyt hirveesti edes yllättänyt. Mä hyppäsin mukaan Kerkkälän yläkoulun remmiin kesken vuoden, joten ekana päivänä mua vaan kierrätettiin ympäriinsä ämpäriinsä. Mun uus luokka vaikutti ihan tarpeeksi mukavalta, joten karkasin heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa. Olihan mulla ihan hyvä syy, kun olin sopinut meneväni tutustumistunnille Papun kanssa. Tiana oli mua varten siirtänyt yleensä perjantaisin pidettyä tuntia, joten mä en todellakaan halunnut myöhästyä.
Mä olin pyöräillyt kouluun, mutta koska mä en selvästikään ollut terävin kynä kaikkien maailman kynien joukossa, ennen tallille suuntaamista mä jouduin pyöräileen kotiin hakemaan kaikki mun ratsastustavarat. Vaikka pakkasta oli enää reilu kymmenen astetta, mä pakkasin itteni vaatteiden avulla ihme pötkyläksi. Tai ei mulla ollut päällä edes koko varustusta, sillä pitäisi mahdollisesti selvitä vieläkin pahemmista pakkasista. Tai ainakin mun kaverit pohjosesta oli valitellut yli kolmenkymmenenkin pakkasia. Mutta ehkä sellasia sai Suomelta odottaakin.
Kun mä loppujen lopuksi pääsin tallille, kello oli vähän yli kakstoista. Mulla oli siis vajaa tunti saada itseni ja Papu valmiiksi tunnille. Tällainen tutustumistunti olikin mahtava tapa mun mielestä nähdä, oisko meistä todella ruusukehairatsukoksi – tai sitten ihan vain parivaljakoksi, mikä oli mulle kyllä paljon tärkeempää.
Kirpeästä pakkasesta huolimatta hirmuisen pöyrälenkkini jälkeen mä olin yhä hikinen, kun mä lähdin kohti tarhoja hakeakseni Papun. Tiana oli ollut tallissa Taikan ja Foxin kanssa, joten ainakaan mä en ollut vain kuvitellut sovittua tuntia. Ulkona Papu näytti ihan yhtä nätiltä – miehisesti nätiltä totta kai – kuin viime kerrallakin sen seisoessa rauhaisasti tarhassa. Sen tarhakaveri Vili näytti kuitenkin paljon riehakkaammalta ja mut nähdessään musta ori yritti lietsoa Papua leikkimään. Papu kuitenkin oli viisaampi tässä leikissä ja jäi lähellä porttia odottamaan mua. Sekin kyllä saattoi auttaa, että mulla oli toinen käsi taskussa, mikä tuntui hevosten mielestä merkitsevän ruokaa.
Taiteilin itseni tarhan puolelle ja tuupin yli-innokkaan Vilin pois mun tieltä. Näytin sille ilmeisesti tarpeeks jämeryyttä, sillä se päätti jättää mut rauhaan. Sillä välin Papu oli hyödyntänyt harhautusta ja tullut hamuamaan mun pipoa. Nauraen mä tuuppasin senkin pään pois mun kimpusta ja napsautin riimunnarun sen riimuun kiinni. Tilanteessa onnistuin totta kai heittämään mun puhelimenkin lumiseen jorpakkoon, mutta tällä kertaa se oli itseasiassa ihan hyvä juttu. Pari metriä mun puhelimesta vasemmalle pilkotti jutain tummaa lumen seasta ja siellähän oli tumma suoja hangessa. Syyllinenkin löytyi, kun Papun toisesta etusesta puuttui putsi. Ei mun auttanut kun laittaa sormet ristiin ja toivoa, ettei se olisi heti potkinut itselleen aukkoja kinttuihin.
Mua vähän jännitti, kun talutin Papun sen karsinaan. Tai jännittäminen ei edes ollut oikea sana, vaan se oli ennemminkin tuntematonta ja suurta eläintä kohtaa osoitettua kunnioitusta ja varovaisuutta. Silti mä näytin rohkeaa naamaa, sillä vaikka Papu tuntuikin olevan mainostettu herrasmies, se oli silti ori, joka olisi voinut alkaa pompottamaan mua heti ensimmäisen tilaisuuden tultua. Kyseinen ori päätti kuitenkin ottaa kaikessa rauhassa ja mun hoitaessa sitä, se vaan näpersi huulillaan vuorotellen mua ja karsinansa seinää.
Mä olin löytänyt Papun hoitotavarat onnistuneen tallikierroksen takia helposti, joten me päästiin heti tositoimiin. Vaikka tallissa oli lämmin, ennen loimen poisottamista mä tungin sormeni lämmittelemään hevosen ja kankaan väliin. Kuitenkin nopeasti vain takki pois ja harjaamaan. Papun harjaaminen oli jokseenkin oudon rentouttavaa ja helppoa, mutta kai se johtui vain paljosta hevosten kanssa vietetystä ajasta. Muuten kaikki meni erinomaisesti, mutta jalasta, josta oli lähtenyt putsi karkuteille löytyi pieni haava. Se oli kuitenkin niin pieni eikä vuotanut, joten jätin sen hoitamisen tunnin jälkeiselle ajalle, koska maneesissa se vaan likaantuisi uudelleen.
Satulan nähdessään Papu kuitenkin innostui ja alkoi steppaamaan karsinassaan. Koska mä mun epäturvakengistä huolimatta arvostin mun varpaiden olemassaoloa, kiinnitin narun takaisin orin riimuun, mutta sitomisen sijaan mä heitin sen vain sen kaulan yli. Vanha temppu näytti kuitenkin toimivan, sillä kaveri rauhoittui huomattavasti ja sain sen varustettua alta aikayksikön. Tässä vaiheessa mäkin olin riisunut toppatakin mun softcelltakin päältä ja käynyt vaihtamaan mun superlämpimät ja superihanat talvikengät ratsastussaappaisiin. Tämä ratsukko oli siis enää mun kypärää ja hanskoja vaille valmis.
Lähdettiin maneesia kohti Tianan kanssa samaan aikaan. Lyhyellä matkalla sinne ei juuri juteltu, koska mä imin itseeni maaseutuilmaa. Ulkona oli ihan kiva keli ja musta olis ollut kiva ratsastaa lumisella kentällä, mutta ehkä joku muu päivä. Kalpea aurinko paistoi pilvien lomasta ja lunta tuli tahdilla pari hiutaletta puolessa tunnissa. Joidenkin mielestä olisi voinut olla maailmanloppu muuttaa maalle, mutta mä tykkäsin. Ja toisaalta mä olin muuttanut maalta toiselle, joten muutos ei ollut turhan suuri.
Tiana napsautti maneesiin valot päälle ja mä aloin heti ensitöikseni mittaamaan jalustimia. Mulla oli huono tapa ratsastaa koulua mukamas aivan liian pitkillä jalustimilla ja esteitä taas ennemmin jockey-tyyppisillä jalustimilla välittämättä siitä, oliko alla este-, koulu- vai yleissatula. Tallinomistaja kauhistelikin, kun mä vaan pidensin jalustimia, mutta antoi mun kuitenkin tehdä omalla tavallani mun luvattua lyhentää niitä tarvittaessa.
Tiana roikkui toisella puolella jalustimessa, kun mä ponnistin jakkaralta kyytiin. Ennen liikkeelle lähtemistä tarkistin vielä satulavyön ja korjasin Papun peppuvilttiä. Sitten ihan ajatusten voimalla siirsin orin käyntiin ja otin ohjista mahdollisimman tukevan otteen, mitä mä mun paksuilla alpakanvillatumpuillani sain. Mun mielestä talvisin oli vaan paras aloittaa ratsastus tumput kädessä ja villasukat saappaiden päällä, ettei paikat jäätyisi. Ja villasukka saappaan päällä oli aika tehokas lämmitin, joka takasi mahdollisuuden kannuksen käyttöön ja yllättävän hyvään pitoon.
Jo heti vapain ohjin kävellessä Tiana piti huolen siitä, että mä tai Papu ei luistettu töistä. Ensinnäkin mun istunta tai paljon kommentteja niin hyvässä kuin huonossakin ja mä jouduin heti alkukäynneissä kiinnittämään huomiota siihen, ettei huojuisi ympäriinsä kuin lenkillä oleva mato. Pian oli aika ottaa ohjat käsiin, joten mä luovuin mun tumpuista ja tarkistin vielä satulavyön varmuuden vuoksi. Tai kerrankin mä muistin sen, koska mulle oli kehittynyt jostain paha tapa ratsastaa tosi löysällä mahavyöllä.
Ensimmäinen tehtävä oli hyvin peruskauraa, toisella pitkällä sivulla piti tehdä pysähdyksiä ja voltti, toisella siksakväistö uralta keskelle ja takaisin. Papu liikkui muuten hyvin ja kuunteli parhaansa mukaan mun apuja, mutta se ois halunnut heti vetää leukansa suppuun rintaa vasten ja mä yritin parhaani mukaan ratsastaa sitä ennemmin eteen ja alas edestä, että sen selkä ja ylälinja pääsisi kanssa rentoutumaan ja vertymään. Tiana käski mua kyllä ratsastamaan vieläkin enemmän jalalla ja vielä vähemmän kädellä, mutta pikkuvikoja. Kyllä tämä varmaan lähtisi luistamaan…
Todellinen rääkki alkoi vasta lämmittelyjen jälkeen. Tiana oli kuulemma yllättynyt kuinka hyvin mä pystyin keventämään Papun ravissa mun pitkillä jalustimilla, mutta kyllä se vaan toimi. Laukkaa me ei oltu vielä otettu, mutta mä en ollut siitä pahoillani, koska Papu oli vertynyt jo aika kivasti ja mun vatsalihakset huusivat välikäyntienkin jälkeen hoosiannaa. Papu käveli innokkaasti ja mä kuuntelin meidän seuraavaa tehtävää. Luvassa olisi kolmikaarista kiemurauraa, jonka kaarilla pitäisi yrittää saada pidettyä taivutus ja pysty saamaan takaosaa väistämään hieman sisäänpäin tai vaan hakea sitä ajatusta ensin käynnissä ja sitten harjotusravissa.
Käynnissähän tehtävän kanssa ei ollut suurempia ongelmia, kun Papu lähti innokkaasti väistämään takaosaansa. Enemmän mulla oli ongelmia sellaisen sopusuhtaisen taivutuksen etsimisessä ja siinä, ettei väistäminen tekisi kaarista ihan liian kulmikkaita. Tianalla oli hyvin tarkka silmä ja ihan liikaa aikaa mun virheille meidän ollessa Pavun kanssa ainoa ratsukko maneesissa. Mun piti kuulemma muistaa nojata taaksepäin ja oltava liikkuvampi kuolaimen ja hei, mä voisin tuoda sisäpohjetta vähän edemmäs, niin avut tehostuu. Mulla oli kyllä sellanen olo, että oon ihan sysipaska ratsastaja, mutta Tianan mielestä meillä meni hyvin. Jee!
Harjoitusravissa tehtävä jäi kyllä fiiliksen hakemisen tasolle, mutta ilmeisesti se oli ihan okei. Papun ravi oli melko isohko ja kun vatsalihaksen kuoli toisen kierroksen jälkeen. Ravi kokonaisuutena meni kuitenkin valovuosia edemmäs kuin käynti, mikä oli mun henkilökohtainen heikkous, koska mä jäin siinä puuhailemaan kaikkea ylimäärästä. Nyt ravissa hölskyminen vei multa kaiken ajan tehä muita juttuja, joten kaikki meni ihan kohtuu hyvin – ellei sitten ota huomioon mun hidasta uupumiskuolemaa.
Mun oma ilonpilkahdus ja ylpeyden aihe oli kuitenkin välikäyntien jälkeisissä laukoissa. Mun laukka- ja esteistunta oli kehittynyt yhdessä kesässä hurjasti, kun olin hypännyt yhtä maailman rymyisintä suokkia, jonka laukka oli katastrofaalinen ja hypyt lähinnä vaan epämääräsiä. Aluksi ympyrällä otettu laukka tuntui vaan hyvältä ja joustavalta, mutta kun siirryttiin varsinaiseen laukkatehtävään, mä suoristaan vapisin innosta. Tarkoituksena oli tulla samaista kolmikaarista kun aiemmin, mutta ottaa kaari laukkaa ja laukanvaihdot käynnin kautta suoristuksissa. Papu oli hakeutunut jo vähän kootumpaan muotoon, joka ei kyllä ollut täydellinen, mutta tarpeeksi hyvä. Laukkatehtävä oli päivän paras suoritus ja olin pyörtyä onnesta, kun Tiana kehui meitä sydämensä pohjasta.
Tunnin jälkeen mä olin ihan hikinen ja kuollut, mutta Papu ei ollut varsinaisesti hionnut. Tiana kehui meitä ja antoi jotain kommenttia, mutta mä olin niin onnellinen, että varmaan puolet meni ohi. Papu oli niin ihana että mä en voinut olla suunnittelematta meidän yhteistä tulevaisuutta. Sitten vielä kun päästäisiin oikeesti samalla aaltopituudelle ja saataisiin sellaista luottamussuhdetta kun mä uskalsin vaan toivoa, meistä voisi tulla ihan mitä vaan. |
Vastaus:
Mieletön tarina Elias! :) Hienoa! Olet nyt ansainnut Tutustumismerkin ja saat itsenäisesti ratsastaa Papulla. Uskon kyllä, että löydätte vielä yhteisen sävelen, näytitte hienolta yhdessä! Mitä enemmän touhuatte yhdessä, niin sitä parempi suhde teille kehittyy ja saat varmuutta tekemiseesi, se vie teidät vielä pitkälle! Kuvailit hyvin myös säätä, joten saat Ympäristö -merkkiin vielä yhden alatason tehtyä, josta +20v€. Tarinasta 50v€, merkistä 50v€ ja alatasosta 20v€, joten 120v€ sulle tästä paukahtaa! :) |
|
| Nimi: Elias |
28.01.2019 19:58 |
Ensitapaaminen, sunnuntai 27.1.2019
Mä olin viimeset kaksi päivää tyhjännyt aivan tajuttomasti muuttolaatikoita ja ylipäänsä rahdannut tavaroita ympäri meidän uutta huushollia. Kaiken huippuna oli ollut vielä se, että iskä onnistui tiputtamaan heti ensitöikseen meidän uuden sohvan varpailleen, niin että niistä murtui kaksi. Mä sitten ajelin ympäriinsä mun ajo-opetusluvalla iskän kanssa, kun etittiin lähintä terveyskeskusta. Siinähän meni sitten tovi, meidän iskähän ei navigaattoreihin usko. Ainoa hyvä puoli koko reissussa oli se, että mä onnistuin bongaamaan pari lupaavaa tienviittaa, joissa luki ”Hopeakauriin ratsutila”. Täältä löytyisi siis jostain hevosia, joten mä olin ihan tyytyväinen.
Mä saavutin jotenkin tosi onnistuneen fiiliksen, kun sain viimesen mun vastuulle annetun keittiötavaralaatikon tyhjennettyä. Mun hyvä fiilis kyllä vähän kärsi, kun iloissani potkaisin tyhjän pahvilaatikon kohti roskakasaa ja se ei ollutkaan tyhjä. Sinne meni yks kahvikuppi, mutta onneks äiti ei huomannut – kuka nyt yhtä IKEAn mukia osaa kaivata. Mutta mun työt oli tehty ja pääsin kirmaamaan vapauteen. Mä olin tehnyt vähän salapoliisitöitä ja googlaillut tietoja tästä paikkakunnan ainoasta hevostallista.
Mä kurvasin hirmuista kyytiä Hopeakauriin tilan parkkikselle. Tai niin nopeaa, kun mä mun kaikilta vaatteiltani taivuin polkemaan. Totta kai mä olin matkassa mun ikivanhalla polkupyörällä, vaikka pakkasta oli varmasti lähemmäs kahtakymmentä astetta. Mulla oli vaatteita sitäkin enemmän päällä, mutta reilun viidenkin kilometrin pyörälenkin jälkeen mun varpaat ja sormet ja kaikki muut raajat olivat aivan jäässä. Parkkipaikalla sentään näytti olevan auto, joten toivoin vaan syvästi pääseväni vähintään sisälle kurkkimaan.
Jo parkkikselta katsottuna tallialue näytti paljon isommalta, kun aluks luulin – täällä töppökylässähän me oltiin. Kuitenkin näkyvissä oli heti tarhoja – joissa oli hevosia! -, talli, vissiin tallinomistajan talo tai jokin leirimökkiasia, kenttä ja jotain muita rakennuksia. Puhkuin innoissani ja kylmissäni ja hylkäsin mun pyörän ojaan. Lukita mä en sitä uskaltanut, koska mun tuurillani se lukko ehtisi jäätyä umpeen ennenkö mä olisin lähdössä kotiin.
Hiippailin kohti tallia ja yritin miettiä, mistä mun kannattaisi mennä sisään. Vaikka tallin nettisivuilla oli mainostettu ratsastustunteja ja hoitajatoimintaa, en mä millään kehdannut vaan saapastella jonkun talliin mitään sanomatta. Onneks en ehtinyt ihan turhan kauaa näyttää orvolta kirpeässä pakkasessa upouudelta näyttävän tallin vieressä, kun kuulin räksytystä takaoikealta. Mä haukoin henkeäni ja käännyin, sillä mä pelästyin kuollakseni tollasta yhtäkkistä ääntä. Sieltä kuitenkin oli vaan tulossa saksanpaimenkoira ja joku nainen – arvaukselta tallinomista.
Mä kattelin vaan silmät pyöreinä ja posket punasina, mutta onneks sentään toinen meistä ymmärsi omistavansa toimivan puhekyvyn.
– Moi ja tervetuloa Hopeakauriin ratsutilalle. Mä olen tallinomistaja Tiana Dalgren, esittäytyi mua ainakin kymmenen senttiä pidempi, tummahiuksinen nainen. Mä availin hetken suutani kuin mikäkin kala kuivalla maalla, mutta kyl mäkin sain soperrettua sitten oman nimeni ja sen, että olin tullut katsomaan onko täällä oikeasti hevosia. Olipa siinäkin todella älykkään kuuloinen lause. Onko ratsutilalla oikeasti hevosia? No eipä tietenkään. Onneksi Tiana ei kommentoinut mun sosiaalisten taitojen ilmiselvää puutetta, vaan hän ohjasi mut toimistoon. Jonka oven vieressä mä seisoin. Hyvä minä.
Tianan toimisto oli oikeastaan putipuhdas ja kyllä mä olin vähän kateellinen. Mun huone oli aina kuin pommin jäljiltä, mutta mä voin syyttää siitä mun ihkaomaa iskää. Se on vielä suttuisempi ihminen kuin mä. Toimisto oli muuten tilava ja kivasti sisustettu, siisteydestä huolimatta ihan kotoisan oloinen. Tiana herätti mut mun ajatuksista kysymällä, olinko mä tullut etsimään itselleni hoitohevosta. Ja sitten mä mietin. Halusinko mä hoitohevosen? En mä päässyt kovin pitkälle mun ajatustenjuoksussa, kun avasin jo suuni:
– Joo, jos se on vaan mahdollista!
Juoruttiin Tianan kanssa mun hevosmiestaidoista ja ratsastuskokemuksesta. Tai lähinnä Tiana kyseli ja vastailin. Kyllä me ehkä puolisen tuntia juteltiin tai ainakin mä havahduin siihen, kun seinäkello näytti kahtatoista. Tianakin katsoi ylös ja pyysi mua auttamaan päiväheinien jaossa ulos. Samalla mä näkisin tallin hevoskannan ja voisin ehkä päästä valitsemaan hoitohevosen itselleni.
Seurasin Tianaa talliin ja katselin ympärilleni. Tallissa näytti olevan kolme ”siiven” tapaista käytävää, joiden varrella oli karsinoita. Karsinat näyttivät tilavilta ja ilahduin huomatessani, että hevosilla oli mahdollisuus pistää päänsä karsinasta käytävän puolelle. Mun mielestä se vaan loi sellasta luottavaista ja avointa ilmapiiriä, josta mä tykkäsin. Talli ammotti tyhjyyttään ja tallinomistaja satuili mulle siitä, ettei kaikissa karsinoissa ollut vielä edes asukkia. Samalla me kierrettiin katsomaan kahvihuonetta ja ruokkimoa, pesaria ja lantalaa ennen ulos suuntaamista.
Talli oli kaikinpuolin tosi uuden ja valosan olonen, mutta silti eletty. Varustehuoneessa oli pesukone hurisemassa ja sen päällä oli pari likaista loimea odottamassa. Tallissa hevosten ovissa oli vaihtoloimia, joltain oli jäänyt luuta nojaamaan heinäladon rappusia vasten. Pieniä, mutta ainakin mulle tosi tärkeitä yksityiskohtia. Ja kotoisuutta toi tiestysti heti lisää Foxiksi esitelty koira, joka seurasi omistajatartaan uskollisesti.
Tultiin Tianan kanssa tallin päädystä ulos ja mä työnsin herrasmiehenä kottareita. Ykkös- ja kakkostarha oli tyhjillään, mutta kolmosessa oli kolme tammaa – kuulemma Melli, Tinki ja Leila. Leilalla – aivan upealla lippizzalla – ja Mellillä – jonkinnäköisellä rautiaalla puokilla – oli jo hoitajat, Tinki vielä etsi omaa lellijäänsä. Mua ei kuitenkaan hirveästi paint-tamma kiinnostanut, joten heitettiin vain heinät tarhaan ja jatkettiin matkaa.
Heiniä jakaessaan Tiana kertoi mulle tallin eri hevosista ja niiden mahdollisista hoitajista. Mä tutkailin samalla ympäristöä ja toivoin täydellä sydämelläni löytäväni täältä hoitohevosen itselleni. Pihapiiristä kun löytyi pyöröaitaukset ja maneesit, laajanoloisesta maastoilumahdollisuudesta puhumattakaan. Kutostarhalla olin itkeä onnesta, kun Tiana kertoi upean puokkiorin, Papun olevan ilman hoitajaa. Se tuli katsomaan meitä tarhan portille ja hamusi aitaa huulillaan. Ja sitten vielä, kun nainen kertoi sen olevan hieno kouluratsu, mä olin totaalisesti myyty. Sen tarhakaverilla Vililläkin oli jo oma hoitajansa.
Kun kaikki heinät oli jaettu, mä sopersin Tianalle, että hei, mä tykkäsin päältäpäin eniten Papusta. Tiana vaan hymyili mulle ja kertoi merkitsevänsä mut orin hoitajaksi omille listoilleen. Mä olin onnesta pakahtua ja siinä onnenpuuskassa sovin itselleni ratsastustutustumistunnin heti seuraavalla päivällä. Sitten nähtäisiin, olisiko Elias ja Papu tulevaisuuden ruusukehairatsukko. Mä olin niin onnessani, että valehtematta edes hyytävän kylmä pyörämatka kotiin ei onnistunut mua lannistamaan. |
Vastaus:
Mahtava ensimmäinen tarina Elias! :) Tervetuloa vielä lämpimästi joukkoomme <3
Kuvailit tarinassa kivasti talliympäristöämme, josta ansaitset heti Ympäristö -merkkiin ensimmäisen alatason, samoin kuvailit myös hyvin tallilla esiintyviä hahmoja, josta toinenkin alataso jo täyteen! Näistä ansaitsit siis jo +40v€, kertomuksesta itsestään saat +50v€.
Tutustumismerkkiin tarvitsen vielä kertomuksen teidän Tutustumistunnistanne :)
Yhteensä nyt kuitenkin +90v€! Hyvä Elias ;) |
|
~VIRTUAALITALLI HOPEAKAURIIN RATSUTILA~
|
|
