|
Äänestä Hopeakauriin Ratsutilaa VRL:n tallilistalla painamalla yllä olevaa "Äänestä meitä" -painiketta.
Kiitos.
TALLIN SÄÄ:
|
|
|
|
| Nimi: Tiana |
13.07.2019 21:10 |
| FIIJA ON VAPAANA UUDELLE HOITAJALLE! |
|
| Nimi: Meyla |
22.04.2019 14:56 |
Maanantai 22. huhtikuuta
Tuijotan hiljaisena ullakkohuoneeni ikkunasta aurinkoiselle pihalle. Painaudun varovasti viileää ikkunalasia vasten. Pihalla kasvaa useita omena- ja luumupuita. Eri puolilla pihaa on useita pieniä marjapensaita, joissa on vadelmaa ja viinimarjoja. Vielä en ole päässyt maistamaan, onko niissä hyvänmakuisia marjoja. Suojainen aita pihalle muodostuu paksusta pensasaidasta. Tykkään siitä, miten ullakkohuoneestani on hyvät maisemat ja leveä ikkunalauta, jolla pystyy huoletta istumaan. Siitä on nyt viikko, kun muutimme Kerkkälään. Koulussa en ole saanut todellakaan hyvää vastaanottoa, mutta onneksi minun tarvitsee jaksaa vain reilu kuukausi. Sen jälkeen koittaa kesä ja pääsen opiskelemaan kokiksi. Uskon siellä porukan olevan edes vähän kypsempää.
“Huomenta Meyla”, Aila-mummoni, joka on iästään huolimatta minulle nykyään kuin äiti, toivottaa hymyillen ovelta.
“Huomenta”, vastaan hymyillen ja hyppään tottuneesti alas valkoiseksi maalatulta ikkunalaudalta.
“Onko sulla jotain suunnitelmia viimeiselle lomapäivälle?” mummo kysyy rauhallisesti ja katsoo minua jotenkin tutkivasti.
“Lähden ihan kohta tutustumaan siihen talliin, josta oon puhunu”, selitän hymyillen ja nappaan lattialla tyhjänä lojuvan turkoosin Adidaksen repun käteeni.
“Aivan, niinhän sä oot puhunu”, Aila hymyilee.
“Pakkaan vaa vähän evästä ja kameran mukaan. En tiiä yhtää kauan oon siel”, selitän ja laitan suojakotelossaan olevan kameran varovasti reppuun.
“Kunha et ihan yöhön asti oo. Huomenna on koulua”, mummo vastaa jotenkin äidillisesti ja lähtee alakertaan, “pidä hauskaa.”
“Joo, tuun ihan ajois”, huikkaan vastaukseksi ja suljen repun vetoketjun nopeasti.
Nappaan puhelimen sängyltä ja tiputan sen tottu eesti taskuuni. Heitän repun rennosti selkääni ja lähden mummon perässä alakertaan. Käyn enää vain hakemassa keittiöstä jotain evästä reppuun.
Aurinko ei juurikaan näyttäydy ulkona, kun lähden kohti Hopeakauriin ratsutilaa. Siitä huolimatta ulkona on yllättävän lämmin ja hupparissa tarkenee ihan ilman ongelmia. Jos en tietäisi, ettei tallille asti pääse asfalttitietä pitkin, olisin lähtenyt matkaan cruiserilla. Hiekalla on kuitenkin oikeastaan turha yrittää laudan kanssa mennä, joten tyydyn kävelemään. Matkaa on kuitenkin vain vajaat kaksi kilometriä, joten kyllä sen verran käveleekin ihan nopeasti. Katselen ihastellen keväisiä maisemia ja rakennan mieleeni toinen toistaan ihanempia kuvitelmia tallista, jolle olen matkalla. Olen kuullut Hopeakauriista pelkkää hyvää, vaikken nyt kauhean paljoa olen ehtinyt tässä viikon aikana edes mitään kuulla. Olemme tallin omistajan kanssa jo alustavasti sopineet hoitohevosestani, mutta valinta saattaa vielä muuttua, kun pääsen katselemaan Hopeakauriin hevosia ihan oikeasti.
“Onkoha siellä nähty joskus hopeisia kauriita?” pohdin puoliääneen ja kuulostan kyllä mietintöjeni takia joltain pikkulapselta.
En kuitenkaan anna sen häiritä. Olen kuitenkin aika lapsellinen ja tuo kuulostaa mielestäni jopa aika järkevältä mietinnän aiheelta. Jos täällä ei olisi joskus hopeisia kauriita, mistä tallin nimi sitten olisi peräisin. Harvoin tallille nimeä ei tyhjästä revitään. Tahdon siis uskoa, että täällä olisi ollut hopeisia kauniita niin pitkään, kunnes toisin todistetaan.
Kun tarhojen lankkuaidat tulevat mutkan takaa näkyviin, joudun hillitsemään innostumistani. Olen joutunut olemaan muuttohässäkän takia kuukauden verran erossa kaikista nelijalkaisista eläimistä. Se on loputtoman pitkältä ajalta. Sen takia olen normaalia enemmän innoissani uuteen talliin tutustumisesta. Koska saavun tallille keskellä pilvistä päivää, uskon niiden olevan ulkona. En senkään takia tahdo rynnätä paikalle.
“Meyla, sä oot jo iso, et pikkulpasi. Yritä olla asiallinen”, selitän itselleni ja yritän rauhoittua edes vähän.
En tahdo vaikuttaa kymmenen vuotta nuoremmalta esikoululaiselta, kun saavun Hopeakauriin pihaan. Ei kukaan minua välttämättä edes heti näkisi, mutta silti tahdo yrittää olla edes vähän edustava. Katselen ihastellen hymy korvissa hevosia, jotka näkyvät pienen matkan päässä. Pihalla makoilee rennosti musta koira ja mustahiuksinen nainen taluttaa uljasta varustettua mustaa hevosta. Kun kävelen rauhallisesti parkkipaikan läpi kohti tallia, koira valpastuu ja haukahtaa kerran. Nainen pysäyttää hevosen viereensä ja kääntyy katsomaan minua.
“Hei, oon Meyla. Etsin Tianaa”, selitän nopeasti ja hymyilen varovasti.
Nainen tuntuu katsovan minua niin tiukasti, etten pysty rentoutumaan kunnolla. Ei hän kuitenkaan vihaiselta vaikuta tiukalta vain. Koira juoksee tervehtimään minua. Silitän mustaa pitkäkarvaista karvakaveria varovasti.
“Siinä tapauksessa olet löytänyt ihan oikean ihmisen. Eikö me olla puhuttu, et sua kiinnostais hoitaa Fiijaa?” nainen selittää ja lähtee uljaan ratsunsa kanssa kohti tallia.
“Joo”, vastaan lyhyesti ja lähden naisen perään.
“Niin muistinkin. Mun pitää hoitaa Frollo, mennään sen jälkeen katsomaan sun hoitohevosehdokasta. Ja toi musta koira on muute Taika”, Tiana selittää ystävällisesti samalla, kun kävelee tallin päin Frolloksi esitellyn hevosen kanssa.
Nyökkään hymyillen. Minun tekisi mieli puhua, mutten keksi mitään järkevää sanottavaa. Tyydyn vain seuraamaan tallin omistajaa ja vilkuilemaan, missä innokas Taika oikein kiitää.
Frollon karsina on aika keskellä tallia. Ori seisoo nätisti karsinassaan, kun Tiana ottaa mustalta komistuksella varusteita pois. Tahtoisin puhua jotain naisen kanssa, mutta en vain saa sanottua mitään. Tällaiset hiljaisuudet eivät ole minulle normaaleja. Seison karsinan ovella ja katselen tutkivasti ympärilleni. Yritän imeä itselleni tietoa jokaisesta pienestäkin asiasta. Viereisessä karsinassa minua ehkä vuoden, tai pari, nuorempi silmälasipäinen tyttö harjaa pörröistä mustavalkoista irlannincobia. Katselen tytön touhua pienesti hymyillen.
“Moi, oon Meyla ja ilmeisest kohta osa tät porukkaa”, höpisen rennosti ja toivon tytön kuulevan, “kuka sä oot?”
Tyttö säpsähtää vähän sanojani ne kuullessaan. Hän on tainnut siis uppoutua aika hyvin omiin ajatuksiinsa. Se on kuitenkin mielestäni täysin ymmärrettävää hevosten kanssa. Itselle varsinkin pääsee käymään niin todella helposti varsinkin, jos olen tullut tallille vähän huonompana päivänä.
“Aa moi, tervetuloa vaa tänne. Minä oon Paula tai Papu ja täs on Macho”, tyttö kertoo pian ujosti ja vähän hämmentyneenä.
Macho on väistämättä aika suloinen karvapallo. Sillä on tuuhea ja pitkä harja sekä suloiset jalkatupsut. Jopa ruunan karva näyttää paljon pehmeältä kuin muiden hevosten. Sen, mitä olen muutamiin irlannincobeihin päässyt tutustumaan, tiedän, että se on myös täysin mahdollista.
Lähden ulos Papun mukana, joka vie Machon tarhaan. Sovimme, että tyttö esittelee minulle Fiijaa, kunnes Tiana tulee. Katselen ihastellen tarhoihin. Tallilla oleminen tuntuu vain niin hienolta, koska en ole pitkään aikaan päässyt mihinkään. Macho viedään tarhaan, jossa on jo vähän punertava mustaharjainen hevonen.
“Menes nyt sinne Riston kanssa”, Paula höpisee hoitohevoselleen, kun laskee sen tarhaan.
Tytön puhetyyli tuntuu hassulta, vaikka itsekin ihan samalla tavalla alan helposti lässyttämään hevosille. Katselen ihastellen Machoa, Ristoa sekä niitä muita, joiden nimestä minulla ei ole mitään tietoa.
“ Eikö se ollutki Fiija, joka pitk näyttää?” Papu kysyy samalla, kun sulkee tarhan portin huolellisesti.
“On se”, vastaan lyhyesti.
Papu nyökkää hiljaa ja menemme vain viereisen tarhan luokse, jossa on kolme hevosta. Kookas puoliverinen hengailee rennosti aidan lähettyvillä ja yrittää selvästi olla porukan pomo. Tamma vaikuttaa varsinkin tietoiselta kaikesta. Musta puoliverinen puolestaan on ihan yhtä rento, vaikka ei niin pomo selvästi. Vaikka isot puoliveriset ovat nättejä, katselen vain kauas todella kauniiseen arabiin.
“Tää on Ines, toi musta Kiira ja kauempana Fiija”, Papu esittelee varovasti tarhassa olevat tammat.
Katseeni kiinnittyy täysin porukan pienempään neitiin. Fiija on minun silmissä jotain todella upeaa. Kaikki, mitä olen tammasta kuullut, on vaa saanut minut rakastumaan siihen vain entistä enemmän. Vaikka olen kuullut tamman olevan sähäkkä ja sillä on kuulemma vahvat mielipiteet, pidän Fiijasta silti todella paljon. Haluaisin mennä tamman luokse. En kuitenkaan vielä pääse, koska olemme luvanneet odottaa Tianaa.
Kun Tiana viimein saapuu, haetaan Fiijaa tarhasta. Silloin Papu lähtee jatkamaan omia touhujaan, mutta toibottaa minut jo tervetulleeksi Hopeakauriiseen. Saan pidellä kaunista tammaa ja tutustua siihen valvotusti. Olen oikeasti rakastunut kauniiseen punaruukånikkoon arabialaiseen ensisilmäyksellä.
“No, mitä mieltä olet?” Tiana kysyy pian.
“Fiija on ihana”, huokaan hiljaa ja katselen onnellisena hevosta.
“Päätös taitaa olla valmis”, nainen naurahtaa.
“On, se on Fiija”, vastaan onnellisena.
Minusta tuntuu hyvältä olla taas tallilla, vaikka Hopeakauris onkin minulle vielä paikka varsin vieras. Minulla on nyt Kerkkälässäkin jokin turvallinen paikka, johon voin paeta. Uskon pääseväni nopeasti mukaan porukkaan. Ainakin Papu vaikutti todella mukavalta, vaikka tyttö onkin aika ujo. Fiijan kanssa hyviin väleihin voi mennä aikaa, mutta uskon voivani onnistua myös siinä tehtävässä. En malta odottaa, mitä kaikkea tulee tapahtumaan. |
Vastaus:
Tervetuloa vielä Meyla! :) Todella mukavaa kun tulit porukkaamme! Fiija varmaan vaatii hieman pitkää pinnaa, mutta luulen että teillä tulee menemään hienosti! :) Hienosti olit ottanutkin selvää jo tallistamme ja mm. hevosten tarhausjärjestelyistä. Tarinassasi kuvailit hyvin säätä, tallin ympäristöä ja hahmoja, näistä saat jo Ympäristö -merkkiin kolme alatasoa yhdellä kertaa! 20v€ per taso, 60v€ yhteensä! Tarinasta itsestään saat 50v€, joten yhteensä 110v€! Mahtavaa! :) |
|
~VIRTUAALITALLI HOPEAKAURIIN RATSUTILA~
|
|
