VANESSA


"Heipä hei!
Olen Vanessa-Roosa, mutta minua saa kyllä sanoa ihan Vanessaksi! Olen 12-vuotias, siis ehkä hieman nuorehko, mutta hevosten kanssa olen toiminut siitä neljävuotiaasta saakka.
Olen melko pitkä ikäisekseni, reilut 160cm, ja hiukseni ovat pitkät ja vaaleat. Silmät taas ovat vihreät, mutta koska ne vaihtavat valosta riippuen väriä tummanvihreästä kirkkaiden sävyjen kautta vaaleansiniseen, moni sanoo niitä sinisiksi.
Hevosten kanssa, kuten mainittu, olen ollut tekemisissä 4-vuotiaasta saakka, ja vakiotunnit aloitin 6-vuotiaana jatko 1-tasolta, eli perusasiat opettelin jo aiemmin. Sitä on siis kuusi vuotta tullut ratsasteltua, ja siihen on mahtunut monenmoista, myös yksi oma hevonen, joka piti lopettaa jalkavamman vuoksi.
Kilpailin ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, sen jälkeen on tullut sekä koulu- että estekisoista kokemusta.
Tässä on myös syy miksi valitsin Kiiran, sillä tamma muistuttaa minua erittäin paljon edesmenneestä hevosestani ja vaikuttaa hevoselta jonka kanssa voisin menestyä pitkälle."